Parvekelasituksen hyödyt

Aihealueessa: Muut

Parvekelasituksella on monta hyvää puolta. Parvekelasituksella parvekkeesta saa melko vaivattomasti tyylikkään ja ennen kaikkea siistin. Lasittamalla parvekkeen avautuu aivan uudenlaisia sisustusmahdollisuuksia, kun yhtäkkiä olohuone onkin muutaman askeleen lähempänä luontoa. Suurimmat parvekelasituksen edut ovat kuitenkin pienentyneet remonttikustannukset ja säästöt lämmityskustannuksissa.

parvekelasitus tuo säästöä

Lisää elintilaa parvekelasituksella

Parvekelasitus parantaa talon tilankäyttöä. Lasitettu parveke yksinkertaisesti lisää elintilaa. Parveketta voi olla hankala nähdä olohuoneen jatkeena, mutta lasitettu parveke ei juuri sisätiloista poikkea, ainakaan kesällä. Talvella parvekkeella voi olla kylmä, mutta muista talven ikävämmistä puolista, kuten parvekkeelle satavasta lumesta, säästyy lasituksen ansiosta. Kesällä kauniilla säällä lasitukset voi siirtää kokonaan syrjään jos haluaa.

Säästöä lämmityskustannuksissa

Lasitus myös pienentää talon lämmityksen tarvetta, koska sen ansiosta kylmä ilma tunkeutuu sisätiloihin heikommin. Asiasta on tehty tutkimuksia myös Suomessa. Tampereen yliopistossa vuonna 2010 valmistuneessa Kimmo Hilliahon tutkimuksessa parvekelasituksen energiataloudellisista vaikutuksista käy ilmi, että parvekelasitus teki keskimäärin 5,9 %:n säästön asuintalon lämmitysenergiankulutuksessa.

Suojaa säältä ja melulta

Lasituksen tärkeitä hyötyjä on myös sen antama suoja. Lasitus suojaa niin vedeltä, lumelta, tuulelta kuin pölyltä. Se myös pienentää ulkoa tulevaa melua paitsi parvekkeelle, myös talon sisälle. Kun rakenteet ovat suojassa, säästyy remonttikustannuksilta etenkin vanhemmissa taloissa.

Parvekelasitus onkin viime vuosina kasvattanut suosiotaan, ja etenkin remonttien jälkeen ovat isännöitsijät alkaneet suositella taloyhtiön osakkaille lasituksen laittamista sen tulevaisuudessa remonttikustannuksia ja lämmityskustannuksia vähentävän vaikutuksen vuoksi. Uudistettu asunto-osakeyhtiölaki mahdollistaa taloyhtiön jopa pakottamaan osakkeenomistajat asentamaan parvekelasit.

kuva: alutec.fi

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kommentit

Tässä artikkelissa ei ole kommentteja.

Lisää kommentti

Required

Will not be published. Required

Optional